Suolistotestit

Moni kärsii vatsa- ja ruoansulatusvaivoista. Ruoansulatusjärjestelmä on avainasemassa terveyden ylläpidossa, sillä järjestelmä pilkkoo syödyn ruoan, imeyttää ravintoaineet ja osallistuu muiden elimistöjen toimintaan. Terveessä suolistossa on esimerkiksi hyvä mikrobitasapaino, terve suolen pinta ja hyvä entsyymitoiminta. Myös haitallisten mikrobien hillitseminen ja tuhoaminen suolistosta on äärimmäisen tärkeää. Ruoansulatuksen heikkeneminen voi aiheuttaa vatsaoireiden lisäksi ajattelutoimintojen heikkenemistä, nivelongelmia, uupumusta, mielialaongelmia, yliherkkyyttä ja muita oireita. Ruoansulatusvaivoihin voi olla monia syitä. Esimerkiksi stressi, antibiootit, yksipuolinen ruokavalio, liikunnan puute ja infektiot voivat aiheuttaa ruoansulatusjärjestelmän epätasapainon.

Ulostenäytteellä saadaan tietoa suoliston terveydestä ja ruoansulatuksesta. Sen pohjalta voidaan luoda yksilöllinen hoito-ohjelma, jolla palautetaan ruoansulatuksen tasapaino. Se voi tähdätä esimerkiksi normaali bakteeriflooran tukemiseen, happo-emästasapainon korjaamiseen, hiivan tai parasiittien häätöön, rasvahappotasapainon saavuttamiseen, tulehduksen vähentämiseen tai ruoansulatuksen yleiseen parantamiseen.

Suosittelemiamme testejä ovat esimerkiksi

GI MAP (+zonulin)

Laaja suolistoanalyysi, jolla saadaan tietoa esimerkiksi suoliston bakteerikannasta, hiivoista, parasiiteista, viruksista, ruoansulatuksesta, haiman toiminnasta, gluteiiniyliherkkyydestä, suolen seinämän immunologisesta toiminnasta sekä tulehduksesta.

CSAPx2 ruoansulatusanalyysi

Analysoi paksusuolen kuntoa sekä hyvien ja haitallisen bakteerien määrää, tulehdusta, sapen ja haiman toimintaa, vatsahappotasoa, hillihydraattien imeytymistä sekä lyhytketjuisten rasvahappojen määrää.

SIBO (+ lactulose)

Antaa viitteen ohutsuolen bakteerien liikakasvusta sekä ohutsuolen seinämän tiiviiden soluliitosten toiminnasta.

Organix -testit (dysbiosis, complete, basics, Organic Acid Test)

Mittaa orgaanisten happojen tasapainoa ja näin analysoi monipuolisesti aineenvaihduntaa. Esimerkiksi hiilihydraattien, rasvahappojen ja proteiinien aineenvaihduntaa, aivojen välittäjäaineita, b-vitamiini ja metylaatiomarkkereita sekä ohutsuolen bakteerien liikakasvua.

GIFX

Analysoi suoliston mikrobitasapainoa, kuten hyvien ja huonojen bakteerien suhdetta.

Muut testit

Käytössämme on myös muita terveyttä mittaavia testejä. Testivalikoimasta löytyy yli 100 testiä, joilla voidaan mitata esimerkiksi suoliston terveyttä, aineenvaihduntaa, ravitsemustilaa, hormonitasapainoa, sydänterveyttä, vastustuskykyä, peptideitä, borrelioosi, infektioita, ympäristörasitteita ja geenejä.

Huomioitavaa

Testit ovat omakustanteisia. Testimme eivät kuulu Kela-korvauksen piiriin, joten tarkistathan korvauksen tapauskohtaisesti. Luethan tarkemmin hoitokäytännöistämme.

Viagra. La píldora azul mágica. El potenciador de la erección más famoso y controvertido del mundo. Se gastan más de mil millones de dólares al año en esta pequeña píldora azul y ha provocado más peleas que los Hatfields y los McCoys juntos (de hecho, la inspiración para este ensayo fue ver un anuncio de ella literalmente justo antes de escribir esta sección). La viagra para mujeres es tan eficaz que convirtió a uno de los actores más taquilleros de Hollywood en un nombre conocido (antes de que se revelara que era gay) y destruyó la carrera de otro icono de Hollywood (antes de que la detuvieran por robar en una tienda).

Copyright © Nordic Clinic 2021