Asiakas, tulehduksia ja väsymystä.

Asiakkaallamme väsymys oli lisääntynyt 10 vuoden ajan. Hän oli ollut pitkään altis erilaisille tulehduksille ja hänellä oli jatkuva nälkä. Hän itse epäili, että hänen puolustusjärjestelmässään oli vikaa. Urheileminen saattoi laukaista monta viikkoa kestävän väsymyksen. Asiakkaan ruokavalio oli ravinnerikas ja unenlaatu hyvä, ja hän pyrki liikkumaan säännöllisesti. Hänen työnsä oli kuitenkin vaativa ja siihen sisältyi paljon matkustamista. Hänellä ei ollut aina aikaa palautua työmatkoilta.

Asiakkaalta tutkittiin mm. suoliston terveys, lisämunuaisen toiminta ja hormonitoiminta.

Tutkimukset paljastivat

  • Bakteerin liikakasvun ohutsuolessa
  • Suoliston mikrobiotan epätasapainon
  • Koholla olevan THS hormonitason, joka viittaa kilpirauhasen toimintahäiriöön
  • Matalat seleenin ja litiumin pitoisuuden veressä
  • Epätavallisen korkeat stressihormonitasot päivällä
  • Epätavallisen matalat stressihormonitasot aamulla

Nämä yhdessä johtivat asiakkaan kokemiin oireisiin.

Asiakkaan hoitosuosituksiin kuului

  • Antibiootin ja yrttiprotokollan ohutsuolen bakteerin liikakasvun hillitsemiseksi
  • Hoito-ohjeet kilpirauhasen toiminnan korjaamiseksi
  • Probiootit suoliston bakteeritasapainon korjaamiseksi
  • Ravinto-ohjeet
  • Ohjeita unen ja liikunnan tukemiseksi
  • Stressinhallintaohjeita

Tulokset

Asiakas kuvasi, että hänen terveydessään on kuin yön ja päivän ero. Ennen hoitoa hän oli ”totaalisen loppuunpalanut” ja koki elävänsä rajoittunutta elämää. Nyt hänen ei enää nukahda tahattomasti kahdeksalta illalla tai kärsi selittämättömästä väsymyksestä pitkin päivää. Sen sijaan hänen energiansa, unenlaatunsa ja elämänlaatunsa on kohonnut merkittävästi. Hän kokee voimaantuneensa ja odottaa innolla tulevaisuutta. Hänen miehensä on myös huomannut ”huikean positiivisen muutoksen”.

Nordic Clinicin hoidon seurauksena hyvinvointini on lisääntynyt valtavasti. Ero terveydessäni on kuin yöllä ja päivällä verrattuna aikaan ennen hoitoa.”

Copyright © Nordic Clinic 2021