Suolistotestit

Moni kärsii vatsa- ja ruoansulatusvaivoista. Ruoansulatusjärjestelmä on avainasemassa terveyden ylläpidossa, sillä järjestelmä pilkkoo syödyn ruoan, imeyttää ravintoaineet ja osallistuu muiden elimistöjen toimintaan. Terveessä suolistossa on esimerkiksi hyvä mikrobitasapaino, terve suolen pinta ja hyvä entsyymitoiminta. Myös haitallisten mikrobien hillitseminen ja tuhoaminen suolistosta on äärimmäisen tärkeää. Ruoansulatuksen heikkeneminen voi aiheuttaa vatsaoireiden lisäksi ajattelutoimintojen heikkenemistä, nivelongelmia, uupumusta, mielialaongelmia, yliherkkyyttä ja muita oireita. Ruoansulatusvaivoihin voi olla monia syitä. Esimerkiksi stressi, antibiootit, yksipuolinen ruokavalio, liikunnan puute ja infektiot voivat aiheuttaa ruoansulatusjärjestelmän epätasapainon.

Ulostenäytteellä saadaan tietoa suoliston terveydestä ja ruoansulatuksesta. Sen pohjalta voidaan luoda yksilöllinen hoito-ohjelma, jolla palautetaan ruoansulatuksen tasapaino. Se voi tähdätä esimerkiksi normaali bakteeriflooran tukemiseen, happo-emästasapainon korjaamiseen, hiivan tai parasiittien häätöön, rasvahappotasapainon saavuttamiseen, tulehduksen vähentämiseen tai ruoansulatuksen yleiseen parantamiseen.

Suosittelemiamme testejä ovat esimerkiksi

GI MAP (+zonulin)

Laaja suolistoanalyysi, jolla saadaan tietoa esimerkiksi suoliston bakteerikannasta, hiivoista, parasiiteista, viruksista, ruoansulatuksesta, haiman toiminnasta, gluteiiniyliherkkyydestä, suolen seinämän immunologisesta toiminnasta sekä tulehduksesta.

CSAPx2 ruoansulatusanalyysi

Analysoi paksusuolen kuntoa sekä hyvien ja haitallisen bakteerien määrää, tulehdusta, sapen ja haiman toimintaa, vatsahappotasoa, hillihydraattien imeytymistä sekä lyhytketjuisten rasvahappojen määrää.

SIBO (+ lactulose)

Antaa viitteen ohutsuolen bakteerien liikakasvusta sekä ohutsuolen seinämän tiiviiden soluliitosten toiminnasta.

Organix -testit (dysbiosis, complete, basics, Organic Acid Test)

Mittaa orgaanisten happojen tasapainoa ja näin analysoi monipuolisesti aineenvaihduntaa. Esimerkiksi hiilihydraattien, rasvahappojen ja proteiinien aineenvaihduntaa, aivojen välittäjäaineita, b-vitamiini ja metylaatiomarkkereita sekä ohutsuolen bakteerien liikakasvua.

GIFX

Analysoi suoliston mikrobitasapainoa, kuten hyvien ja huonojen bakteerien suhdetta.

Muut testit

Käytössämme on myös muita terveyttä mittaavia testejä. Testivalikoimasta löytyy yli 100 testiä, joilla voidaan mitata esimerkiksi suoliston terveyttä, aineenvaihduntaa, ravitsemustilaa, hormonitasapainoa, sydänterveyttä, vastustuskykyä, peptideitä, borrelioosi, infektioita, ympäristörasitteita ja geenejä.

Huomioitavaa

Testit ovat omakustanteisia. Testimme eivät kuulu Kela-korvauksen piiriin, joten tarkistathan korvauksen tapauskohtaisesti. Luethan tarkemmin hoitokäytännöistämme.

Viagra. La píldora azul mágica. El potenciador de la erección más famoso y controvertido del mundo. Se gastan más de mil millones de dólares al año en esta pequeña píldora azul y ha provocado más peleas que los Hatfields y los McCoys juntos (de hecho, la inspiración para este ensayo fue ver un anuncio de ella literalmente justo antes de escribir esta sección). La viagra para mujeres es tan eficaz que convirtió a uno de los actores más taquilleros de Hollywood en un nombre conocido (antes de que se revelara que era gay) y destruyó la carrera de otro icono de Hollywood (antes de que la detuvieran por robar en una tienda).

DUTCH hormonitestit

Hormonitesti on helppo tehdä kotona. Kotona kerätään tarpeen mukaan yksi tai useampi virtsanäyte ja ne lähetetään laboratorioomme käsiteltäväksi. DUTCH-hormonitesti analysoi hormonitasojen lisäksi myös hormonien metaboliitit. Ne sopivat niin naisten kuin miesten hormonitasapainon tutkimiseen.

DUTCH complete

DUTCH Complete on ensimmäinen ja kehittynein hormonitestimme. Se tarjoaa erittäin tarkan ja laajan profiilin sukupuoli- ja lisämunuaisen hormoneista, melatoniinista ja niiden metaboliiteista hormonaalisen epätasapainon oireiden tunnistamiseksi. Lisäksi se raportoi vapaan kortisolin ja kortisonin kokonais- ja vuorokausikäyrän, sekä kortisolin aineenvaihdunnan ja melatoniinin (6-OH-melatoniinisulfaatin) ja oksidatiivisen stressin (8-hydroksi-2-deoksiguanosiini) tasot.

DUTCH Complete sisältää mm. seuraavien markkerit:

  • HVA (adrenaliini/noradrenaliini)
  • VMA (dopamiini)
  • 5HIAA (serotoniini)
  • MMA (B12)
  • ksantaurenaati (B6)
  • pyroglutamaatti (glutationi)

DUTCH plus

DUTCH Plus vie hormonitestauksen uudelle tasolle. Se tarjoaa DUTCH Complete raportin lisäksi Cortisol Awakening Response (CAR) mittauksen, eli kortisolin määrän heti heräämisen jälkeen. Tätä voi käyttää apuna HPA-akselin (Hypotalamus-aivolisäke-lisämunuais-akselin) toiminnan määrittämisessä. 

DUTCH cycle mapping

DUTCH Cycle Mapping kartoittaa estrogeenin ja progesteronin tasoja koko 30 päivän kuukautiskierron ajalta. Joillakin naisilla sukupuolihormonien testaaminen yhden päivän ajan voi riittää. Joskus, esimerkiksi kierron ollessa epäsäännöllinen, tarvitaan tietoa koko kierron ajalta. Tyypillinen tulos näyttää suhteellisen alhaiset estrogeenitasot kierron alkuvaiheessa, estrogeenin huipun ovulaation aikana ja kohtalaiset tasot ovulaation jälkeen (luteaalivaihe). Progesteronitasot puolestaan pysyvät suhteellisen matalalla ennen ovulaatiota. Ovulaation jälkeen progesteronitasot ihanteellisesti nousevat (>10-kertaiseksi) ja laskevat taas kierron loppuvaiheessa. Häiriöiden tai poikkeamien tunnistaminen on tärkeää, erityisesti raskautta suunniteltaessa, mutta myös hormonaalisen tasapainon kannalta. 

Testiä suositellaan naisille, jotka kokevat jotain seuraavista:

Hedelmättömyys, hormonaaliset oireet, voimakkaat PMS-oireet, epäsäännöllinen kierto, munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS), vuotohäiriöt, ilman ovulaatiota esiintyvä kierto, migreeni, liian lyhyt tai pitkä kierto, jne.

DUTCH sex hormones

Testi tarjoaa sukupuolihormonien ja niiden metaboliittien laajimman profiilin. Testi ei mittaa lisämunuaisen hormoneja, oksidatiivista stressiä, melatoniinia eikä orgaanisia happoja.

DUTCH adrenal

Pitkälle edistynyt lisämunuaisten hormonitesti kehitettiin parantamaan olemassa olevia hormonitestauksen vaihtoehtoja. DUTCH Adrenal-testi tarjoaa vapaan kortisolin mallin, joka mahdollistaa myös stressin mittaamisen lyhytaikaisesti ja eri vuorokauden aikoina.

Tulokset sisältää seuraavat aineenvaihdunnalliset tekijät:

  • Päivittäinen vapaa kortisoli
  • Päivittäinen vapaa kortisoni
  • Kortisolin metabolia
  • Kortisonin metabolia
  • DHEA-hormoni (Dehydroepiandrosteroni) 

Tämä testi ei sisällä sukupuolihormoneja, oksidatiivista stressiä, melatoniinia eikä orgaanisia happoja.

DUTCH CAR

Käytössämme on myös muita testejä. Testivalikoimastamme löytyy yli 100 testiä, jotka mittaavat esimerkiksi ruoansulatuskanavan toimintaa, sydänterveyttä, ravitsemustilaa, aineenvaihduntaa, hormoni- ja immuunitoimintaa sekä vitamiinitasoja. Lisäksi kauttamme voi teettää DNA testejä.

Huomioitavaa

Testit ovat omakustanteisia. Testimme eivät kuulu Kela-korvauksen piiriin, joten tarkistathan korvauksen tapauskohtaisesti. Luethan tarkemmin hoitokäytännöistämme.

Homealtistus (mykotoksiinit)

MycoTOX profile

Homemyrkyt tuottavat mykotoksiineita eli homemyrkkyjä ja voivat altistaa allergioille. Näitä voi muodostua rakenteisiin, ympäristöön, ja ruokiin. Suurinosa kehoon päätyvistä homemyrkyistä tulee joko ruoasta tai sisäilmasta.

On huomattu, että Euroopassa 20 % kaikista viljoista sisältää homemyrkkyjä. Homemyrkyt kestävät kuumennusta. Sisäilmassa esiintyvät homemyrkut tulevat yleensä rakenteista. Homesienet voivat kasvaa melkeimpä millaisilla pinnoilla tahansa, mutta erityisesti niitä esiintyy kosteissa ja lämpimissä olosuhteissa. Suotuisia kasvupaikkoja ovat esimerkiksi seinien keskikerrokset, lasikuitueristeet, kattolaatat, ja kipsieristeet.

Elimistöön päätyvät homemyrkyt voivat lisätä riskiä monille kroonisille sairauksille ja siksi homealtistus on hyvä tutkia. Erityisesti, jos selittämättömiä oireita on esiintynyt pitkään.

Muut testit

Käytössämme on myös muita terveyttä mittaavia testejä. Testivalikoimasta löytyy yli 100 testiä, joilla voidaan mitata esimerkiksi suoliston terveyttä, aineenvaihduntaa, ravitsemustilaa, hormonitasapainoa, sydänterveyttä, vastustuskykyä, peptideitä, borrelioosi, infektioita, ympäristörasitteita ja geenejä.

Huomioithan

Testit ovat omakustanteisia eivätkä kuulu Kela-korvauksen piiriin. Luethan tarkemmin hoitokäytännöistämme.

Ruokayliherkkyys

Ruokayliherkkyys tarkoittaa alentunutta sietokykyä jollekin ruoka-aineelle. Tällaisessa tapauksessa ruoka-aine aiheuttaa kehossa negatiivisen reaktion. Vaikka monipuolinen ruokavalio on suositeltava, joillekin se aiheuttaa oireita ruokayliherkkyyden vuoksi. Tällaiset ruoka-aineet on mahdollista tunnistaa verikokeella ja sietokykyä ruoka-aineelle voidaan lisätä ravintosuunnittelulla.

Ruokayliherkkyydelle voi olla useita syitä. Siihen liittyy perintötekijät sekä ruoka-aineen kulutuksen määrä. Se voi kehittyä myös jos osittain (vs kokonaan) sulanut ruoka imeytyy elimistöön. Tuolloin immuunipuolustus reagoi muodostamalla vasta-aineita ruokaa vastaan. Nämä vasta-aineet voivat vaikuttaa terveeseen kudokseen aiheuttaen useita eri oireita. 

TESTI

igG-ruokayliherkkyys testiä varten tarvitaan vain yksi verinäyte. Tulokset ja henkilökohtainen ravintosuunnitelma tulevat 14 päivässä. Yliherkkyydet korjaantuvat usein, kun tulehdusta aiheuttava ruoka poistetaan ruokavaliosta noin 3-4 kuukauden ajaksi. Tämän jälkeen hyvällä ravintosuunnittelulla ruoka-aineen voi pikkuhiljaa palauttaa ruokavalioon.

GLUTEIINI-INTOLERANSSI

IgG vasta-aineet ovat usein koholla esimerkiksi gluteiiniyliherkkyydessä. Gluteiiniyliherkillä asiakkaillamme on usein ollut selittämättömiä pääkipuja, vatsan turvotusta, lihaskipuja ja uupumusta. Gluteiiniton ruokavalio on auttanut oireisiin, mutta se tulisi suunnitella ammattilaisen kanssa niin, että varmistetaan kaikkien ravintoaineiden saanti. Lisäravinteet voivat myös auttaa suoliston rauhoittamisessa.

Muut testit

Käytössämme on myös muita terveyttä mittaavia testejä. Testivalikoimasta löytyy yli 100 testiä, joilla voidaan mitata esimerkiksi suoliston terveyttä, aineenvaihduntaa, ravitsemustilaa, hormonitasapainoa, sydänterveyttä, vastustuskykyä, peptideitä, borrelioosi, infektioita, ympäristörasitteita ja geenejä.

Huomioithan

Testit ovat omakustanteisia eivätkä kuulu Kela-korvauksen piiriin. Luethan tarkemmin hoitokäytännöistämme.

Kilpirauhastesti

Kilpirauhastesti mittaa kilpirauhasen toiminnan tärkeimmät markkerit. Kilpirauhasen toiminnan häiriöt ovat yleisiä. Vajaatoimintaa esiintyy 2-8% väestöstä ja liikatoimintaa jopa 1 %:lla. Kilpirauhashäiriöt aiheuttavat useita oireita kuten väsymystä, painonvaihtelua, palelua, kuivaa ihoa, keskittymisvaikeuksia, aivosumua ja masennusta.

Testi on veritippanäyte.

Muut testit

Käytössämme on myös muita terveyttä mittaavia testejä. Testivalikoimasta löytyy yli 100 testiä, joilla voidaan mitata esimerkiksi suoliston terveyttä, aineenvaihduntaa, ravitsemustilaa, hormonitasapainoa, sydänterveyttä, vastustuskykyä, peptideitä, borrelioosi, infektioita, ympäristörasitteita ja geenejä.

Huomioithan

Testit ovat omakustanteisia eivätkä kuulu Kela-korvauksen piiriin. Luethan tarkemmin hoitokäytännöistämme.

Aineenvaihduntatestit

Orgaanisten happojen mittaaminen selvittää aineenvaihdunnan toimivuutta. Aineenvaihduntaa mittaavalla testillä saadaan tietoa mm. suoliston toiminnasta, energia-aineenvaihdunnasta, hermovälittäjäaineista, ja aminohappoaineenvaihdunnasta. Koska aineenvaihdunta on avainasemassa monelle kehon toiminnalle, voi tulos selittää sellaisia oireita, mihin ei ole löytynyt muista tutkimuksista selkeää syytä, kuten uupumusta, ruoansulatusvaivoja, hermostoperäisiä oireita tai nivelkipuja. Tulos auttaa myös optimoimaan jokapäiväisiä elämäntapoja.

Testi tehdään kotona otettavalla virtsanäytteellä, jonka asiakas voi itse lähettää labraamme analysoitavaksi.

ORGANIC ACID TEST (OAT)

Orgaanisia happoja syntyy aineenvaihduntatuotteina. Niiden avulla saadaan tietoa esimerkiksi hiilihydraattien, rasvahappojen ja proteiinien aineenvaihdunnasta.

ORGANIX BASIC

Mittaa perusaineenvaihduntatuotteet ja aineenvaihdunnan tehokkuuden.

ORGANIX COMPREHENSIVE

Analysoi yli 45 eri markkeria, jotka kertovat aineenvaihdunnan toiminnasta kattavasti ja kokonaisvaltaisesti (mukaanlukien makroravinteiden aineenvaihdunta, suolistobakteerit, B-vitamiiniaineenvaihdunta, hermovälittäjäaineet, toiminnalliset vitamiini- ja hivenainetasot, metylaatio, solujen energiantuotanto, detoxifikaatio). Näiden pohjalta voidaan luoda hoito-ohjelma tai elintapaohjausta.

ORGANIX DYSBIOSIS

Mittaa aineenvaihdunnan ja antaa erityisesti tietoa puutteellisesta tai poikkeavasta suoliston mikrobiotasta.

Muut testit

Käytössämme on myös muita terveyttä mittaavia testejä. Testivalikoimasta löytyy yli 100 testiä, joilla voidaan mitata esimerkiksi suoliston terveyttä, aineenvaihduntaa, ravitsemustilaa, hormonitasapainoa, sydänterveyttä, vastustuskykyä, peptideitä, borrelioosi, infektioita, ympäristörasitteita ja geenejä.

Huomioithan

Testit ovat omakustanteisia eivätkä kuulu Kela-korvauksen piiriin. Luethan tarkemmin hoitokäytännöistämme.

Geenitestit

Geeniperimä on jokaiselle yksilöllinen. Alttius sairastua eri sairauksiin riippuu osittain geeneistä ja elintapojen vaikutuksista geenien aktivoitumiseen.

Geenitestit auttavat minimoimaan riskiä sairastua elintapasairauksiin. Ne voivat myös auttaa elintapojen optimoinnissa, ruokavalion suunnittelussa, painonhallinnassa, urheilussa, hormonaalisen tasapainon löytämisessä, aineenvaihdunnan tukemisessa ja ihonhoidossa.

Testimme perustuu vankkaan tieteelliseen tutkimukseen. SNP:t ovat tarkkaan valittuja ja niiden ilmenemiseen voidaan vaikuttaa elintavoilla. Perimätieto antaa hyvän lähtökohdan ravintoohjaukselle sekä tuen kroonisten sairauksien hoidolle.

Näyte geenitestiä varten otetaan posken sisäpinnalta vanupuikolla kotona ja lähetetään kuljetuspalvelulla Nordic Laboratoriesin laboratorioon. Kaikista geenitesteistä saat helppolukuisen visuaalisen testiraportin.

DNA Health

DNA Health sopii kaikille antamaan arvokasta tietoa geeniperimästä terveyden tueksi. Analyysi kattaa monet terveysriskit ja antaa selkeän tulkinnan elämäntapojen vaikutuksesta sairastumisriskiin.

Kattaa geenit, jotka liittyvät seuraaviin osa-alueisiin

  • Kolesteroliaineenvaihdunta ja vaste ruokavalioon vs. statiineihin
  • Reagointi ruoka-aineiisin (kofeiini, laktoosi, suola)
  • Luuston terveys
  • Metylaatio
  • Inflammaatio
  • Oksidatiivinen stressi
  • Insuliiniresistenssi

DNA Diet

DNA Diet on tarkoitettu henkilöille, joilla on painonhallintaongelmia. Myös normaalipainoiset voivat hyötyä ravitsemusprofiilista ja ruokavaliosuosituksista.

Kattaa geenit, jotka liittyvät seuraaviin osa-alueisiin

  • ylipainoon liittyvät variaatiot
  • painonhallinta
  • liikunnan vaikutus painoon
  • energia-aineenvaihdunta

DNA Sport

DNA Sport on tarkoitettu huippu-urheilijoille sekä kaikille urheilua harrastaville, jotka haluavat optimoida harjoittelunsa. DNA Sport testin avulla eritasoiset urheilijat voivat löytää omat vahvuutensa ja potentiaalinsa.

Kattaa geenit, jotka liittyvät seuraaviin osa-alueisiin

  • pehmytkudoksen terveys
  • inflammaatio ja oksidatiivinen stressi
  • verenkierto ja hengitys
  • energian käyttö harjoituksen aikana
  • kofeiiniaineenvaihdunta
  • lihasvoima ja lihaskestävyys

DNA Mind

DNA Mind testi sopii kaikille, jotka ovat kiinnostuneita mielen hyvinvoinnista, sekä ajattelutoimintojen tukemisesta ja optimoinnista.

Kattaa geenit, jotka liittyvät seuraaviin osa-alueisiin

  • neurodegeneratiiviset sairaudet
  • mielialahäiriöt (masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, ahdistushäiriö, postraumaattinen stressihäiriö)
  • riippuvuusriski
  • taipumus syömishäiriöihin
  • taipumus riskinottoon
  • impulsiivisuus

DNA Estrogeeni

Estrogeeniaineenvaihdunnan tukeminen hyödyttää naisia, joilla on estrogeenidominanssin oireita, kuten endometrioosi tai PMS. Testistä on hyötyä myös niille, joilla on suvussa rinta-, kohtu -tai munasarjasyöpää. Myös miesten estrogeeniaineenvaihdunnan parantaminen voi vaikuttaa positiivisesti sydänterveyteen ja eturauhassyövän ehkäisyyn.

DNA Skin

DNA Skin testi antaa hyödyllistä tietoa kaikille ihon hyvinvoinnista kiinnostuneille, sekä käytännön suosituksia joiden avulla voit tukea ihon ikääntymisprosesseja.

Kattaa geenit, jotka liittyvät seuraaviin osa-alueisiin

  • kollageenin muodostuminen ja hajoaminen
  • pigmenttiherkkyys
  • auringon aiheuttamat vauriot ja ihon korjausmekanismit
  • oksidatiivinen stressi
  • detoksifikaatio ja inflammaatio

Muut testit

Käytössämme on myös muita terveyttä mittaavia testejä. Yhteensä testivalikoimastamme löytyy yli 100 diagnostista testiä, jotka mittaavat esimerkiksi ruoansulatuskanavan toimintaa, sKäytössämme on myös muita terveyttä mittaavia testejä. Testivalikoimasta löytyy yli 100 testiä, joilla voidaan mitata esimerkiksi suoliston terveyttä, aineenvaihduntaa, ravitsemustilaa, hormonitasapainoa, sydänterveyttä, vastustuskykyä, peptideitä, borrelioosi, infektioita, ympäristörasitteita ja geenejä.

Huomioithan

Testit ovat omakustanteisia eivätkä kuulu Kela-korvauksen piiriin. Luethan tarkemmin hoitokäytännöistämme.

Cialis online, Viagra online y Cialis vs Viagra son genéricos de un conocido medicamento de marca llamado Tadalafil. Tadalafil es un agente farmacológico que ayuda a los hombres con disfunciones a relajar los vasos sanguíneos del pene mediante la inhibición de las enzimas PDE5. La acción de este medicamento hace que fluya más sangre hacia el pene y se produzca una erección. Pero la verdadera pregunta es ¿cuál es la diferencia entre estos tres medicamentos?

Copyright © Nordic Clinic 2021